Perinteisiä suomalaisia jalkineita 90 vuoden ajalta

Meilläpäin on aina arvostettu käsillä tekemisen taitoa. Laitettiin sitten heinää seipäille, tehtiin pajupilli tai suunniteltiin jalkineet, tehdään se viimeisen päälle. Töysän kenkätehdas on yksi viimeisistä sinnikkäistä suomalaisista jalkinevalmistajista. Mutta kun viimeisen päälle tehdään, niin pärjätään.

Kenkätehdas

Tehtaan perusti Arvid Mäkelä vuonna 1932. Käsityön arvostaminen on ollut meille alusta asti kaiken a ja o. Vielä tänäkin päivänä työntekijämme ovat suutareita, oman alansa ammattilaisia, jotka tekevät kunnon jalkineita. Kaltaisiamme ei ole jäljellä kuin muutama. Siksi meistä tuntuu, että Arctipsit hankkimalla asiakkaamme ovat mukana tuomassa erästä aikakautta nykypäivään. Käsityöläisyyden ja jalkinetuotannon säilyttäminen vaativat hyviä ideoita. Haluamme omalta osaltamme näyttää mallia.

Tehtaamme suutarit käyttävät edelleen perinteisiä valmistusmenetelmiä ja tekevät laatujalkineita käsityönä. Tehdassalistamme löytyy monenmoista erikoisuutta, kuten yhä käytössä oleva yli satavuotias puunaulakone.

Kokemusta ja laatua

Ajat muuttuvat, mutta luja työ kestää. Kiitos, että tutustuit Töysän kenkätehtaaseen ja Arctips-huopalapikkaisiin. Toivottavasti pidät jalkineista ja käytät niitä pitkään ja hartaasti. Ne ovat sen ansainneet.

Tehtaan perustaja Arvid Mäkelä oli kova työmies, jolla pysyivät työkalut kädessä. Perinteet velvoittavat ja lupaamme, että Arctips-jalkineet valmistetaan käsityönä ja kovalla ammattitaidolla. Siksi ne kestävät. Se oli myös yrityksen perustajan mielestä ensiarvoisen tärkeää.